HomePALVELUT ..STUDIO ..KORTIT ..HINNASTO...PHOTOSHOP ..KAUPPA......

Kuvaaminen

Yleistä digivalokuvauksesta

Digitaalinen kuva teknisesti

Muistit ja kuvan pakkaaminen

Kuvaaminen

Kuvien käsittely

Kuvat DVD:lle

Kuvien käyttö

Sanasto

 

Miten saisin otettua hyviä kuvia?

Kuvaus hämärässä epäonnistuu. Mitä teen?

Kuvani tuntuvat tärähtävän jatkuvasti. Mikä on vikana?

 

 

Miten saisin otettua hyviä kuvia?

Sommittele kuva

  • Mene lähemmäksi! Usein hyvin rajattu yksityiskohta toimii paremmin kuin kokonaiskuva.

  • Käytä myös pystykuvaa, jos se tukee kuvan sommittelua.

  • Kuvan pääkohteen pitää erottua. Kohde tulisi olla joko selkeästi suuri osa kuvaa, vaaleampi kuin tausta tai tummempi kuin tausta. Kohteen reunojen pitäisi erottua taustasta, eikä taustassa saisi olla reunalle asettuvaa yksityiskohtaa - esim päästä kasvavaa puuta. Tämä koskee erityisesti ihmiskasvoja ja päätä.

  • Kohteen tulisi olla terävä. Taustan (ja/tai edustan) sumentaminen pienellä syväterävyydellä korostaa kohdetta.

  • Kuvan asettelussa ns. kolmasosasääntöä voi käyttää nyrkkisääntönä. Kun kuvan jakaa viivoilla pysty- ja vaakasuunnissa kolmeen osaan, niin jos pääkohteet ovat näillä viivoilla tai mieluiten vielä näiden leikkauksissa, niin silmä pitää kuvaa harmonisena.

  • Kolmasosasäännöstä poikkeminen toimii tehokeinona. Täydellinen kohteen keskittäminen on kuitenkin mielestäni toimiva vain kun halutaan korostaa kohteen symmetrisyyttä.

              1/3     2/3
         ______!_______!______
        !                     !
        !    ____             !
    1/3-!   !oooo!            !
        !   !oooo!            !
        !   !__O_!      o     !
    2/3-!              /!\    !
        !              / \    !
        !_____________________!
              
  • Kolmasosajaon (tai muun uudestaansommittelun) voi tehdä vielä kuvankäsittelyssäkin. Eri etäisyyksillä olevia kohteita onkin jo vaikeampi enää siirrellä toisiinsa nähden. Rajausta kannattaa miettiä jo kuvatessa.

  • Liikkuvien kohteiden tai sivulle katsovien ihmisten ja eläinten sijoittuminen kuvaan vaikuttaa tunnelmaan. Jos kohteet ovat reunalla ja suuntaavat kuvasta ulos, niin kuva on epätasapainoinen, arvoituksellinen ja jättää ikäänkuin asioita auki. Taas kuvan keskustaan suuntautuminen tasapainottaa tilannetta.

  • Kuvan reunat eivät saisi katkaista kohteita. Tietenkin joskus on näin pakko tehdä. Ihmiset tulisi katkaista 'nivelten' välistä. Siis esim. olkapäistä eikä kaulasta, mahasta eikä lantiolta, reidestä eikä polvista. Kättä ei kannata katkaista kyynärpäästä eikä ranteesta. Tätä sääntöä voi soveltaen noudattaa elottomiin esineisiinkin.

Valitse kohteesi

  • Maisemakuvassa kannattaa olla kohteita etualalla, keskietäisyydellä ja taustalla. Pääkohde voi sijoittua mille tahansa etäisyydelle, mutta muilla etäisyyksillä olevat asiat antavat kuvalle syvyyttä. Samalla voi muistaa ylläolevan kolmasosasäännön. Esimerkiksi jotain etualan kohteita alaoikealla, pääkohde hiukan etäämmällä alavasemmalla ja taustan näkyvä piirre vaikka yläoikealla.

  • Pelkkä maisema on jossain määrin tylsä katseltava. Pienikin lisä, erikoisuus, katseenvangitsija tekee kuvan mielenkiintoisemmaksi. Esimerkiksi joku luonnonilmiö, ihminen, eläin tai erikoinen piirre maisemassa antaa kuvalle enemmän 'syvyyttä'.

  • Kirkas suora auringonpaiste ei ole kovin hyvä valo. Kuvaan muodostuu paljon varjoja ja vaaleat kohteet palavat helposti. Puun varjossa, vaaleasta seinästä heijastuvassa valossa tai jopa ihan varjossa otettu kuva toimii paremmin aurinkoisella säällä. Täytesalamalla voi liian jyrkkiä kontrasteja vähentää.

    Valota oikein

    • Erityisesti tulisi huolehtia ihmiskasvojen oikeasta valottumisesta. Valotuksen voi hyvin mitata kasvoista kameran pistemittauksella. Jos ympärillä on valoisaa, niin täytesalamasta on apua.

    • Koko kuvan valotuksessa olisi pidettävä huoli, ettei valoisin kohta pala, ja että hämärimmissä kohdissa olisi vielä sävyjä. Jos aikaa on, niin kameran histogramminäytöstä on apua. Kuvataan ja pyritään saamaan histogrammi sellaiseksi, ettei kuvassa pala mikään ja käyrä olisi suhteellisen keskitetty. Jos aikaa ei ole, niin automaattivalotus kannattaa mitata mahdollisimman keskiharmaasta pisteestä tai kasvojen valoisalta puolelta.

    • Toinen tapa mitata valotus on käyttää kuvan kirkkainta kohtaa pistemittauksen kohteena ja 'avata' siitä mitattua valotusta 2 ev:tä. Jos kuvaan tulee kirkasta taivasta, valotusen säädön voi tehdä seuraavasti:

      • Kamera pistemittaukselle ja manuaalisäädöille.
      • Säädetään aukko halutun syvyysterävyyden mukaansopivaksi.
      • Suunnataan kamera kirkkaalle taivaalle ja säädetään valotusaikaa niin, että kamera näyttää valotuksen olevan 2ev ylivalottunut (2 ev:tä liian suuri aukko, useissa kameroissa tämä näkyy lcd-näytöllä).
      • Suunnataan kamera kohteeseen ja otetaan haluttu kuva.

      Tämä menetelmä perustuu siihen, että digi pystyy tallettamaan n. 4 ev:n valoeron. Tällä menetelmällä mikään ei pala puhki ja saadaan kameran dynamiikka laajaan käyttöön.

      Aina ei kameran dynamiikka riitä kaikkien sävyjen vangitsemiseen ja silloin kannattaisi miettiä mitä haluaa esittää. Sininen taivas palaa hyvin helposti puhki eikä näytäkään enää siniseltä. Musta metsä jää helposti pelkäksi mustaksi, jos taivas tulee kuvaan mukaan. Täytesalama helpottaa joskus tilannetta, jos mustaksi jäävä kohde on lähellä.

    • Digikamera ylivalottaa helpommin kuin hävittää mustan sävyt. Jos voi valita, niin kannattaa mielummin alivaloittaa. Kuvankäsittelyssä tummasta kuvasta voi vielä löytyä ihan kelvollinen kuva valoisuuden tai gamman lisäyksellä. Palanutta kohtaa sensijaan ei voi palauttaa.

    • Koska digikuvauksessa ei ole filmikuluja, niin kannattaa haarukoida kuvaa. Muuttaa hiukan valotusta ja kuvakulmaa. Näytön äärellä on sitten aikaa valita paras kuva

Alkuun

Kuvaus hämärässä epäonnistuu. Mitä teen?

Digikamerat eivät pysty sen ihmeellisimpiin tuloksiin kuin filmikameratkaan. Hämärässä ja pimeässä valo ei tahdo riittää. Ihmissilmä tottuu hämärään helposti, mutta kameralle jo kuvaus pilvisenä päivänä sisätiloissa on kohtuullisen hämärää ja nopeasti liikkuvien kohteiden pysäyttäminen voi olla vaikeaa. Vaikka jääkiekkokaukalossa tai teatterissa näyttää olevan paljon valoa, niin kuvat eivät tahdo pokkarilla onnistua.

Digikameran valoitusarvoja, valovoimaa ja herkkyyttä esitetään samoilla yksiköillä kuin filmikameroissakin. Kaikki ohjeet mitä kirjallisuudesta ja verkosta löytyy hämäräkuvauksesta filmikameralla on yleensä sovellettavissa digikameroihin. Poikkeuksena tähän on herkkyyden kasvattamisen ja valotusajan pidentämisen aiheuttama kohina.

Hämärän poistaminen on yksi korjauskeino. Tämän voi tehdä käyttämällä salamaa tai jotain muuta lisävaloa.

Valotusaika ja tärähtäminen

Useimmiten hämärässä ongelmana on kuvan tärähtäminen. Jos kuvataan kameran automatiikalla ilman salamaa, niin automaattivalotus alkaa tarjota hämärässä valotusaikoja, jotka ovat varsin pitkiä: 1/30 sekuntia tai pitempiä. K äsivaralla kuvattaessa kuvaajan kädet eivät pysty pitämään kameraa paikallaan - koko kuva tärähtää. Ratkaisu tähän on sijoittaa kamera jalustalle tai vaikka edes pöydälle.

Vaikka kuvattaisiin jalustalta, niin kohteiden liikkuminen aiheuttaa vastaavanlaisen epäterävyyden. Tähän korjauksena olisi valotusajan lyhentäminen, mutta hämärässä ei kamera saa välttämättä kerättyä tarpeeksi valoa, vaan kuva jää pimeäksi. Jos mahdollista niin käytettyä aukkoa pitää suurentaa.

F-luvun puolittuminen antaa mahdollisuuden käyttää neljäsosaa valotusajasta. Siis jos kameran aukko on esim. 4.0 ja sillä saa kuvan vain 1/15 sek. ajalla, niin jos aukon saa 2.8:ksi, niin aika on 1/30 sek. ja jos aukon saa 2.0:ksi niin aika on 1/60 sek. Tärähtäminen alkaa tulla ongelmaksi juuri yleensä ajoilla, jotka ovat pidempiä kuin 1/60 sek. Aukon säätäminen vaatii kamerasta sopivia käsisäätöjä, eikä näitä ole kaikissa digipokkareissa.

Automaattivalotteisessa kamerassa voi olla joku valmiskuvaustila, joka pyrkii asettamaan kameraan lyhyen valotusajan. Tälläistä tilaa kutsutaan usein urheilutilaksi.

Kamerassa voi olla ns. automaattivalotuksen korjaus (exposure compensation). Tämä ei tärähtämiseen auta, sillä sen tarkoitus on vain kertoa automatiikalle, että kohde on valoisampi tai tummempi kuin taustansa. Se ei siis ole mikään absoluuttinen korjaus, vaan se tekee vain korjauksen automatiikan mittaamiin arvoihin. Jos ollaan hämärässä, niin todennäköisesti korjauksen kasvattaminen vain lisää valotusaikaa.

Kameran valovoima ja herkkyys

Kameran linssillä on ns. maksimaalinen valovoima. Käytännössä maksimaalinen aukko kertoo suurimman kameran käytettävissä olevan aukkoarvon. Mitä pienempi f-luku, sitä paremmin kamera on käytettävissä hämäräkuvaukseen. Pienet erot eivät kuitenkaan vielä mitään ihmeitä tee. Maksimaalisen aukon 1.4-kertaistuminen puolittaa käytettävissä olevan valotusajan, kuten yllä olevassa esimerkissäkin.

Digipokkareissa f/2.0 -valovoima on kohtuullisen hyvä, eikä paljon parempia juuri ole. f/4.0 alkaa olla jo todella vaikeuksissa käsivaralla otetuissa sisäkuvissa normaalivalaistuksessa.

Digipokkareissa enemmän hämäräkuvaukseen vaikuttava asia on ns. herkkyys. Kennon herkkyyttä esitetään samoilla ns. ISO-luvuilla kuin filmeissäkin. ISO-luvut on sidottu valotusaikoihin hiukan samoin kuin aukotkin: ISO-luvun kaksinkertaistuminen puolittaa valotusajan. Eli jos ISO 100:lla voit käyttää 1/30 sek valotusaikaa, niin ISO 200:lla voit käyttää 1/60 sek aikaa.

ISO 100 on normaali herkkyys ulkokuvauksiin. ISO 400 on tyypillinen sisäkuvauksiin, mutta vasta ISO 800 tai jopa 1600 alkaa olla sopiva hämärään, jos liike halutaan pysäyttää. Digipokkareissa herkkyys usein rajoittuu ISO 200 - 400:aan, kalliimmissa harrastajakameroissa ja järjestelmädigeissä herkkyyttä voi kasvattaa suuremmaksikin.

Jos kamerassasi voi säätää kennon herkkyyttä, niin se auttaa hämäräkuvaukseen. Kannattaa kuitenkin varautua ns. kohinaan.

Kohina

Hämärässä kuvaaminen aiheuttaa kuvaan usein kohinaa: tasaisissa väripinnoissa näkyvää värillistä 'lumisadetta'. Kohina syntyy, kun kenno yrittää vahvistaa valosignaalia. Tyypillisesti ilmiö syntyy, kun kennon herkkyyttä kasvatetaan. Kohina näkyy helpommin hämärissä kuvissa. Tosin sitä esiintyy vaaleissakin pinnoissa, jos kenno on heikkolaatuinen, tai jos kameran herkkyyttä on nostettu äärirajoille.

Filmilläkin ns. rakeisuus kasvaa herkkyyttä lisättäessä. Erona on, että digikameran kohina lisääntyy myös valotusaikaa pidennettäessä. Vaikka kennon vahvistusta pyrittäisiin pitämään pienenä, niin pitkän valotusajan kuviin kohinaa syntyy kuitenkin.

Joissakin kameroissa kohinaa poistetaan ohjelmallisesti. Poisto on mahdollista myös tehdä jälkeenpäin tietokoneella sopivilla kuvankäsittelyohjelmilla. Kohina häviää näkyvistä myös, jos kuvaa pienennetään kuvankäsittelyssä.

Väritoiston heikkeneminen

kameran kennon eri väriset sensorit voivat käyttäytyä erilailla hämärässä. Tällöin kuvassa näkyy omituisia värejä hämärässä. Pahimmassa tapauksessa kuva voi mennä esim. kokonaan vihreäksi. Tälle on vaikea tehdä mitään. Kuvaa voi yrittää pelastaa esim muuttamalla sen kuvankäsittelyssä harmaasävykuvaksi, jolloin lopputulos voi olla kohtuullisen hyväkin.

Pitkät valotusajat

Joskus valo ei kertakaikkiaan riitä normaaliin valokuvaukseen. Yömaisemat tai pimeät tilat eivät tarjoa tarpeeksi valoa normaaleille valotusajoille. Usein kameran automatiikassa on joku maksimipituus valotusajalle, esimerkiksi 1 sekunti.

Useista kameroista löytyy mahdollisuus asettaa käsin valotusaika ja tällöin aikoja on esim. 2-15 sekuntiin asti. Kamerassa voi olla jopa mahdollisuus itse aloittaa ja lopettaa valotus haluamallaan hetkellä (ns. bulb-tila). Pitkällä ajalla saadaan hämmästyttävän pimeässäkin kuvia.

Kameran täytyy olla jalustalla tai muuten tuettuna, eivätkä liikkuvat kohteet jää kuvaan juuri ollenkaan. Tarvittavaa aikaa voi olla vaikea arvioida etukäteen, mutta digikameralla on helppoa ottaa kuva, katsoa tulos ja kokeilla uudestaan eri ajalla.

Pitkillä valotusajoilla voi saada aikaan myös erikoisefektejä. Yöllä autot tai muut liikkuvat valot jäävät kuvaan viiruina. Hiukan valosammallakin voi pitkää valotusaikaa käyttää säätämällä kameran erittäin pienelle aukolle tai käyttää harmaasuodinta. Tällöin esim. hiukan aaltoileva vesi tasoittuu tai virtaavasta vedestä tulee 'liukkaan' näköistä.

Yhteenveto

Hämärässä kuva voi tärähtää tai valo ei riitä ollenkaan. Jos koko kamera tärähtää, niin ratkaisu on jalusta tai kameran pitäminen esim. pöydällä. Jos kohde liikkuu kuvan oton aikana, niin tällöin pitäisi lyhentää valotusaikaa, mutta tämä ei ole aina niin helppoa.

Valotusaikaa voi lyhentää, jos voi säätää kameran käyttämää aukkoa suuremmaksi (f-lukua pienemmäksi). Kameran maksimaalisen valovoima tulee antaa tähän varaa. Aikaa voi lyhentää myös, jos kameran herkkyyttä voi lisätä. Nämä keinot vaativat, että kamerassa voi näitä asioita säätää käsin.

Pitkällä (yli sekunnin) valotusajalla saa kuvia hyvinkin pimeässä, mutta mitään liikkuvaa ei saa talletettua kuvaan.

Jos edellisiä ei ole käytettävissä, tai valo ei sittenkään riitä, niin salamalla tai jollain muulla valolla voi tuoda lisää valoa kuvaan.

Ja joskus se ei onnistu sittenkään, jos vaikkapa kohde on niin etäällä, ettei sitä voi valaista. Sitten voi vain lohduttautua, ettei se todennäköisesti onnistu filmipokkarillakaan.

Alkuun

Kuvani tuntuvat tärähtävän jatkuvasti. Mikä on vikana?

Tärähdys - kohteen liikahtamisesta johtuva kuvan epäselvyys - johtuu joko siitä, että kamera liikkuu tai kohde liikkuu sinä aikana kun kuva valottuu.

Kuvan valotus vie jonkin aikaa. Kamera tai kuvaaja yleensä säätää tätä aikaa saadakseen tarpeellisen määrän valoa filmille tai digitaalikameran kennolle. Ajat vaihtelevat esim. 1/1000 sekunnista kymmeniin sekunteihin. Periaatteessa, mitä valoisampaa on, sitä lyhyempi valotusaika on. Jos valotusaika on lyhyt, niin kohde tai kamera ei ehdi liikahtaa (ainakaan paljoa) valotuksen aikana ja kuvasta tulee terävä.

Kameran tärähtäminen

Jos koko kuva on heilahtanut, niin kamera ei ole tarpeeksi tukevasti. Käsissä pidetty kamera heilahtaa helposti laukaisinta painettaessa tai pitkillä valotusajoilla myös käsien tärinästä tms. Nyrkkisääntönä voi pitää, että jos valotusaika on (kino)polttovälin käänteisluku tai pitempi, niin käsivaralla tärähtämättömien kuvien otto on vaikeaa. Esim, jos optiikkasi laajakulma on 32 millinen, niin 1/30 sek tai pitemmällä valotusajalla olisi hyvä käyttää tukea. Taas jos zoomaat vaikkapa 100 mm teleasentoon, niin vasta 1/100 sek valotusaika alkaa olla turvallinen.

Mikäli kyse on kuvaamisesta vähässä valossa, niin lähes ainoa järkevä ratkaisu on käyttää kamerajalustaa. Jalustan voi korvata yksinkertaisesti asettamalla kamera pöydälle, kivelle tms. tai ainakin pitämällä sitä jotain kiinteätä vasten. Tähtääminen digitaalikameralla onnistuu lcd-näytön avulla näinkin.

Käsivaralta kuvattaessa kameraa tulisi pitää tukevasti. Jos käytetään lcd-näyttöä, niin kamera ei ole kovin tukevasti ojennettujen käsien varassa. Optisella tähtäimellä voidaan kameraa pitää molemmin käsin, kyynärpäät kehoa vasten ja kameraa otsaan tukien. Laukaisimen painaminen heilauttaa kameraa vähemmän, jos se ei tapahdu sormen kärjellä, vaan pitämällä etusormea poikittain laukaisimen päällä ja painamalla laukaisinta ylimmän nivelen kohdalla (katsokaa jostain valokuvausoppaasta mallikuva).

Joskus laukaisiminen tärähdyttää kameraa, vaikka kamera olisikin jalustalla tai pöydällä. Tällöin hyvä niksi on käyttää kameran itselaukaisijaa. Itselaukaisutilassa laukaisimen painamisen jälkeen on viive (2-10 sek) ennen kuin kamera todella laukeaa. Tällöin kameran tärinä on varmasti jo vaiennut.

Joissakin kameroissa tai pitkäpolttovälisissä linssistöissä on kuvanvakaaja (image stabilizator). Tämä korjaa kameran heilahtelua kääntämällä optiikan linssejä (tai jopa liikuttamalla kennoa) liikkeen tahtiin. Näillä voi ottaa kuvia käsivaralla melko pitkilläkin valotusajoilla.

Liike-epäterävyys

Jos kuva muuten on terävä, mutta kohde on liikkunut, niin periaatteessa valotusaikaa pitäisi lyhentää. Jos kamerassa on käsisäädöt, niin tämä voidaan tehdä aukkoa suurentamalla ja valotusaikaa lyhentämällä. Tälläinen hämäräkuvausmoodi voi löytyä kamerasta valmiina (mutta se ei ole sama kuin ns. slow sync- moodi, katso oheinen linkki salamasta pitkillä valotusajoilla).

Joissakin kameroissa on ns. urheilukuvaustila, jossa kamera käyttää mahdollisimman suurta aukkoa ja pientä valotusaikaa. Tämän käyttäminen voi helpottaa tilannetta.

Jos kamerassa on vain automatiikka (niin kuin useissa digipokkareissa on), niin oikeastaan muuta ei ole tehtävissä kuin lisätä valoa. Tämä voidaan tehdä salamalla tai valita valoisampi kuvauspaikka. Myös jos käytetään zoomia teleasennossa, niin kannattaa siirtyä lähemmäksi ja zoomata laajakulmalle.

Tarkennusvirhe

Epäterävyyden voi aiheuttaa myös se, että kamera ei ole onnistunut mittaamaan etäisyyttä kohteeseen oikein. Tällöin joku kohta kuvasta on tarkka, mutta sen edessä tai takana oleva kohde on epäterävä.

Jos kamera mittaa etäisyyden automaattisesti, niin yleensä kameran tähtäys pitää kohdistaa keskikohdaltaan kohteeseen. Jos halutaan asetella kuva kuitenkin erilailla, niin yleisin konsti on kohdistaa keskikohta ensin kuvattavaan, painaa laukaisin puoleen väliin, rajata halutulla tavalla ja painaa laukaisin loppuun. Menetelmää kutsutaan etuvedoksi. Se auttaa myös laukaisuviiveeseen, sillä tarkennus on hitain vaihe ja puolivälistä painettuna kamera laukeaa hyvin nopeasti.

Alku

Miten saisin otettua hyviä kuvia?

Kuvaus hämärässä epäonnistuu. Mitä teen?

Kuvani tuntuvat tärähtävän jatkuvasti. Mikä on vikana?

 

 

 

 

Lähde: DIGIFAQ.INFO

 
  Home | Kuvagalleria | Kauppa | Hakemisto | Digi Info | Photoshop | Contact Us | Etsi sivustosta |  
 
  Copyright © Pony Foto